Olen tehnyt Matti Kalevi Pasin kanssa yhteistyötä liikkuvankuvan parissa lähes kymmenen vuotta. Yhteistyönä on syntynyt lyhytelokuvia sekä musiikkivideoita. Itse olen työskennellyt usean vuoden ajan erityislasten ja -nuorten kanssa. MKPasilla taas on vuosien kokemus kulttuurin teosta niin teatterissa kuin valkokankaallakin. Meillä molemmilla on suuri innostus jakaa lapsille tätä tietoa, jonka olemme itsellemme vuosien varrella elokuvan teosta saaneet.
Lähtölaukaus hankkeelle ammuttiin elokuussa 2005. Polku-hankkeen vetäjällä Kirsi Heralalla oli selkeä visio siitä, miten mediakasvatusta tulisi lähteä suunnittelemaan. Pohjois-Kymen Kasvu ry:stä kerrottiin, että rahaa puolen vuoden pituisen hankkeen läpivientiin olisi mahdollista vielä hakea. Ja niinpä me MMM-Videoframe25 ry:n pojat innostuimme mahdollisuudesta, itse ryhdyin hankkeenvetäjäksi ja MKPasi hankesihteeriksi. Yhdistys oli saanut juuri päätökseen aikaisemman hankeensa, lyhytelokuvan ELINKAUTINEN, joten olimme hyvin selvillä mihin olimme ryhtymässä.
Hankesuunnitelman laati Kirsi Herala ja paperit laitettiin Pohjois-Kymen Kasvu ry:een vetämään. Kuusankosken kaupungilta saatiin nopea ja myönteinen päätös välirahoituksen osalta samoin kuin Kymin 100-vuotissäätiöltä omarahoitusosuuden järjestymisestä. Taustat olivat kunnossa. TE-keskus antoi myös nopeassa tahdissa puoltavan päätöksen hankkeelle. Ja niin meillä oli käynnissä hanke Media- ja elokuvakasvatusta pohjois-kymenlaaksolaisille esikoululaisille.
Mediakasvatuksen monenkirjavaa tilaa on medioissa ruodittu ja spekuloitu. Kenen tehtävä sen opettaminen oikein on? Päiväkoti-ikäiset ovat rajanpinnassa. Koulujen opetus-suunnitelmaan mediakasvatus kuuluu, mutta varhaiskasvatussuunnitelmassa ei suoranaista velvoitetta sille ole.
Tältä pohjalta lähdimme palveluamme tarjoamaan. Palvelua, joka olisi kunnille ja päiväkodeille täysin maksuton ja riskitön. Media- ja elokuvakasvatus –hanke tarjoaisi esikouluikäisille lapsille neljän työpajan verran käytännön kokemusta elokuvanteosta, keskustelua elokuvien ja TV-ohjelmien maailmasta sekä jokaiselle lapselle oman DVD:n yhdessä tehdystä elokuvasta. Päiväkodin henkilöstö taas saisi koulutusta ja rohkaisua paneutua mediakasvatuksen maailmaan. Vanhemmille pidettäisiin mediakasvatuksen osalta kaksi vanhempainiltaa sekä lisäksi järjestäisimme kaksi avointa yleisöluentoa.
Aikaa oli niukasti, joten kohderyhmät tuli löytää nopeasti. Kuusankosken kaupunki olisi ilman muuta mukana kuntana, johon palvelua tarjottaisiin. Kuusankoskelta löytyikin kivuttomasti kolme esikoululaisryhmää.
Koska hankeemme oli maaseudunkehittämishanke, on selvää, että loput ryhmät tulisi löytää maaseudulta. Kevään aikana sain olla Valkealan lukiossa mediakasvatus/ dokumentti -projektissa mukana. Seuraavaksi suunta siis Valkealaan. Jokainen, joka aloittaa jotain uutta, muistaa sen lapsenomaisen innostuksen omaa asiaansa kohtaan ja tällä innolla lähdin lähestymään Valkealan päivähoitotoimistoa.
Niin kuin monesti käy, suuret visiot kaatuvat ja homma uhkaa vesittyä. Hankeen toteutumisen ehtona oli, että se toteutetaan maaseudulla. Valkealan kunnan päätös oli, että heidän pitäjäänsä ei moista hanketta tuoda. Siitä saimme lukea paikallislehdestä, jossa kerrottiin joidenkin tarjonneen kuntaan ”VILLITYSTÄ NIMELTÄÄN MEDIAKASVATUSTA ESIKOULULAISILLE”. Maailma kaatuu! Ei nyt sentään, vaikka käsittämättömältä se kuulosti. Tämä oli mielestäni merkkinä siitä, että mediakasvatusta pidettiin todellisena kummajaisena, johon tulee suhtautua suurella varauksella ja kuten aina kaikkeen uuteen ja uhkaavaan, se tulee myös torjua.
Tästä oppia ottaneena otin puhelimen käteeni, laskeuduin polvilleni ja soitin Iitin kunnan päivähoitotoimistoon. Kerroin tarkemmin ja hitaammin kuin edellisessä kunnassa, mistä oikein on kyse. Iitistä löytyi jo samana päivänä mukaan haluava eskariryhmä. Ja näin meillä oli ryhmät kasassa ja pääsimme tositoimiin kentälle.
Koska aikaa oli niukasti, koottiin ns. toimijaryhmä, joka koottiin kuntien päivähoidon ammattilaisista, muiden lapsille suunnattujen projektien ja hankkeiden (POLKU ja KYMLI) vetäjistä, yksityisen lastensuojelulaitoksen johtajasta, lastenohjelmia tuottavan yrityksen ARANU Oy:n tuottajasta sekä Valkealan lukion äidinkielen opettajasta. Mukana oli myös yksi isä.
Toimijaryhmässä kerroimme tarkemmin, mistä hankkeessa on kyse sekä pohdimme tarkasti sitä, miten lähdemme kehittämään yhteistyötä. Tarvitsimme myös toimijaryhmää seuraamaan ja antamaan meille arviointia sekä parannusehdotuksia hankkeen edetessä. Yhteistyöstä syntyi mm. lasten- ja nuortenhankkeiden yhteistapahtuma KYLÄPOLKU 6, jossa olimme vahvasti mukana. Anu Häkkinen ARANU Oy:stä taas lupautui kouluttamaan päiväkodin henkilöstöä sekä olemaan mukana vanhempainilloissa.
Nyt minä ja Matti suuntasimme kohti päiväkoteja työpajojen pitoon. Vastaanotto oli odottavaa; mitä oikein tuleman pitää ja mitähän ukkoja nämä mahtaa olla. Tavoitteena, johon hienosti päästiin, oli käydä sähköisen median merkityksiä ja viestejä läpi käytännön harjoitusten avulla. Uskallan väittää, että kaikissa ryhmissä luottamus syntyi molemmin puolin heti ensimmäisen työpajatunnin aikana.
Sitten alkoi Elokuvan teko. Työpajoissa lapset oppivat, miten kuvalla kerrotaan ja miten esim. kuvakulmat tarinaan vaikuttavat. Työpajat herättivät myös kotona keskusteluja siitä, miten mikäkin on tehty ja mikä kuvassa on totta ja mikä tarua. Vanhempainilloissa Anu Häkkinen puhui tekijän ja tuottajan näkökulmasta mediasta sekä sen ikärajoista.
Samoista asioista, hieman syvemmin, puhuttiin päiväkotien henkilökunnalle sen omissa koulutustilaisuuksissa. Keskustelua käytiin myös siitä, mitä eväitä päiväkodeilla on lähteä asiaa jatkossa toteuttamaan. Uudestaan pyörää ei tarvitse keksiä. Päiväkotien henkilöstöllä on eväitä toteuttaa mediakasvatusta ja medialukutaitoa omalla luovuudellaan. Rohkeutta sekä kannustavaa ilmapiiriä tuntuisi kyllä löytyvän. Vaikka asia tuntuu olevan uusi, on se kuitenkin ihmisen keksimä ja siksi hallittavissa oleva.
Hanke vietiin nopeassa tahdissa läpi. Alussa oli selvää, että neljä työpajaa on vähän ja niinhän se käytännössä olikin. Jatkossa kannattaa panostaa määrään jolloin laatukin kasvaa. Tarinan luomiseen ja sen merkityksen käsittelyyn jäi tällä kertaa myös aivan liian vähän aikaa.
Se, että hanke jakautui vielä kahdelle eri vuodelle, ei ollut siinä mielessä hyvä asia, että joulun aikana on aina hankalaa saada ihmiset liikkeelle. Samoin työpajojen väliset tauot muodostuivat näin ollen käytännön syistä liian pitkiksi.
Mutta kaiken kaikkiaan kokemukseksi jäi, että hankkeemme pääsi asettamiinsa tavoitteisiin. Tämä tuli myös ilmi toimijaryhmän viimeisessä kokouksessa. Se on myös luettavissa raportista, joka kuuluu osana teettämäämme tutkimukseen. Lapset, aikuiset ja hankkeen vetäjät kokivat saaneensa jotain uutta ja aikaisemmin kokematonta. Se, että työpajoissa oli kivaa (myös meillä vetäjillä) ja jokainen sai oman DVD:n, antoi myös ajattelemisen aihetta ja opetti uutta.
Lopuksi on sanottava, että hankkeesta jäi äärimmäisen positiivinen kuva. Se palaute ja viesti, jota saimme päiväkodeilta ja lasten vanhemmilta vain vahvistaa käsitystäni. Mediakasvatuksesta esikouluikäisille tuntuu olevan tilaus olemassa. Yhdistyksemme on tulevaisuudessa innokas jatkamaan työpajatyöskentelyä niin lasten kuin heidän ympärillään olevien aikuistenkin kanssa, mutta ilman kuntien ja yhteiskunnan apua emme pysty tätä palvelua tarjoamaan. Toivoisinkin, että hankkeemme ovat antaneet osoituksen siitä, että olemme kykeneviä suorittamaan tämän tyyppisen tehtävän. Media- ja elokuvakasvatus on ryhmätyötä ja me olemme mielellämme osa toteuttavaa ryhmää, sillä ei ole aivan samantekevää, miten lapset medioihin suhtautuvat ja minkälaisten viestien äärellä lapsemme aikaansa viettävät.
Kuusankoskella 26.2.2006
Marko Kivioja
Hankevetäjä