Hanke toteutetaan 1.9.2005 ja 28.2.2006 välisenä aikana. Hankkeessa ovat mukana Kuusankoskelta kaksi päiväkotia, Koulurinteen ja Killingin päiväkodit. Iitistä hankkeessa on mukana päiväkoti Metsämyyrä. Yhteensä hankkeessa on neljä ryhmää, joihin lapsia osallistuu n.50. Hanke toutetaan osaksi työpajatoimintana. Työpajoja kullekin ryhmälle tulee 4 x 45min. Työpajojen sisältö rakentuu elokuvallisen ilmaisun ympärille. Työpaja painottaa ryhmätyön tärkeyttä. Samalla pohditaan mitä medioita lapsi käyttää ja miten kokee eri informaatiot. Neljä työpajaa muodostaa kokonaisuuden elokuvan ideoinnista valmiiseen tuotokseen.
1. paja
Tutustutaan työpajatoimintaan ja vetäjiin.
2. paja
Elokuvan kerronnasta. Mikä kuvassa on totta ja mikä tarua?
3. paja
Jatketaan keskustelua elokuvakerronnasta.
4. paja
Työpajan päätös.
Esikoululaisten media- ja elokuvaeskarissa on päästy toteuttamaan elokuvan tekemisen taikaa. Ensimmäisessä työpajassa käytiin läpi elokuvan teon perusteita ja mitä siinä tarvitaan sekä tarinan kertomista. Lapset keksivät yhdessä jokaisessa ryhmässä tarinan, jonka pohjalta oma elokuva kuvataan.
Kuvaukset alkoivat ja niin kuin voi arvata, innokkaita näyttelijöitä oli jokaisessa ryhmässä. Kuvausten aikana opittiin, että elokuvan teossa tarvitaan pitkää pinnaa ja että kaikkien osallistuminen on tärkeää, jopa välttämätöntä. Elokuva on aina ryhmätyötä!
Omien elokuvien synopsiksia.
KILLINGIN PÄIVÄKOTI RYHMÄ 1
Mitä tapahtuu, kun orava perheeltä loppuu ruoka ja talvivaraston kartta on
hukassa?
KILLINGIN PÄIVÄKOTI RYHMÄ 2
Lohikäärme Anselmi huomaa jääneensä yksin. Kuinka Anselmin käy?
Löytääkö hän ystäviään?
KOULURINTEEN PÄIVÄKOTI
Mustekalat vartioivat aarretta, jota merirosvot tulevat varastamaan.
Mustekaloilla on kummitus- ja luurankoystäviä, jotka tulevat apuun ja ajavat
merirosvot pakosalle. Säilyykö aarre mustekaloilla vai saavatko merirosvot
voihkittua kaiken?
METSÄMYYRÄN PÄIVÄKOTI
Velho ja lohikäärme ovat päättäneet syödä suihinsa lähialueen puput ja
prinsessat. Miten käy pupujen ja prinsessojen? Ehtivätkö supersankarit ja
-ritarit ajoissa paikalle?